Tältä näytin 48h valvomisen jälkeen. Synnytys kesti 26h ja päättyi traumaattiseen imukuppiin.

Meikannut äiti, huono äiti?

Vauva-aikana sain paljon paheksuvaa kommenttia siitä, että miten äiti voi käyttää korkokenkiä ja huulipunaa, vauva jää varmasti hoitamatta, kun äiti näyttää tuolta. Huoliteltu ulkonäköni aiheutti enimmäkseen vihaisuutta. Luultavasti johtui vain kateudesta, pohdin nyt.

Mutta nyt haluan pohtia ääneen sitä, että miksi ihmeessä äiti ei saisi pitää huolta itsestään? Miksi itsestään huolta pitävä äiti on yhtä kuin huono äiti? En pysty ymmärtämään tällaista ajattelutapaa. Aina ei jaksa meikata, ymmärrän sen oikein hyvin. Mutta jos kuitenkin jaksaa ja haluaa, ei se voi olla huono asia.

Mielestäni samalla vaivalla voi hyvin laittaa päälleen niin kauniit vaatteet kuin likaiset verkkaritkin. Teen itselleni kauniin meikin 2 minuutissa, se ei ole vauvan hoidosta pois, varsinkin kun vauva nukkuu. En tiedä miten jaksoin aina meikata, mutta se auttoi omaa mielialaa ja tein se itseni vuoksi.

Sain paljon kehoitusta siihen kuinka pitäisi jumpata, kun vauva nukkuu, jotta kilot lähtee. Nukuin mieluiten itsekin silloin tai olin vain. Ja nautin siitä, kun saa vain olla hetken rauhassa. Tähän voi varmaan moni samaistua. Miten voit jättää vauvan isän kanssa ja mennä kampaajalle!? Kuulin tällaisiakin syytöksiä. Huulipuna ja kauniit vaatteet olivat minulle selviytymiskeino ja auttoivat hyväksymään muuttuneen vartalon. Kuukausittainen kynsihuolto ja kampaaja oli hengähdyshetki, jolla jaksoin taas eteenpäin. Se oli sitä omaa aikaa. Toiselle hengähdyshetki ja arjen pelastus on salilla käynti, toiselle kauneushoitolassa käynti. Eikö äiti saisi tosiaan ottaa kerran kuukaudessa 2 tuntia omaa aikaa ja hemmotella itseään? Miksi tästä pitäisi kokea syyllisyyttä? – Minä ansaitsen tämän! kivahdin aina arvostelijoille. Jos äiti ei voi hyvin tai ei jaksa se heijastuu vauvaan. Meillä valvottiin 1.5 vuotta. Kauneushoitolassa oli hiljaisuus ja sai vaikka nukkua hetken.

Imetys ei onnistunut toivotulla tavalla ja pulloruokinnasta huomauttelua tuli jatkuvasti, eksää imetä!? – No kun ei tule maitoa, minkäs teet. Eniten kiukutti se, että jopa lapsettomat kommentoivat näinkin henkilökohtaisesta asiasta. Eiköhän se ole pääasia, että vauva saa ruokaa. Toisille on luontevaa kulkea tissit paljaana julkisilla paikoilla, toisille se ei ole ollenkaan luontevaa. Toisilla maitoa tulee valtavasti, mutta kaikilla automaattisesti ei oma maito riitä. Nuoresta iästä myös huomautettiin ja jouduin usein selittelemään, että lapsi on toivottu, eikä mikään vahinko. Paheksuntaa on aiheuttanut jopa se, että asumme Helsingin keskustassa. Toinen on onnellinen maalla ja toinen kaupungissa.

Töihinpaluu

Paheksunta alkoi myös silloin, kun palasin töihin vajaa vuoden mammaloman jälkeen. Oli taloudellisesti pakko. Neuvolassa sain ensimmäisenä moraalisaarnan siitä, miten voi viedä noin pienen lapsen hoitoon. Mikä sua vaivaa, kun et kotona viihdy? Minulle tarjottiin jopa synnytyksen jälkeiseen masennukseen apua tarjoavaa ryhmää. Olin kaikkea muuta kuin masentunut. Tässä nyt muutamia esimerkkejä siitä, miten koen saaneeni enimmäkseen arvostelua ja syyttelyä kuin kannustusta  ja tukea pikkulapsiaikana. Olen alusta asti ollut yksin taloudellisesti ja muutenkin vastuussa lapsesta, vaikka vauva syntyi avioliittoon. Usein olin väsynyt ja toivoin vain lomaa kaikesta. Usein menin töihin, vaikka en halunnut, mutta oli pakko, jotta talous pysyi tasapainossa. Silloin olin työssä (yrittäjänä silloinkin), josta en pitänyt, koska stylistin työ ei vielä kunnolla elättänyt.

Raha kiinnostaa

Ainiin, entäs se äitiyspäiväraha.- Saaksä edes mitään äitiyspäivärahaa, kun sulla ei ole vakituista työpaikkaa!?- Et sä varmaan saa edes mitään äitiyispäivärahaa! Kuulin lukuisia kertoja. Kerran eräs kaveri soitti minulle vain kertoakseen, että hän ei muuta minulle toivo kuin vakituista työpaikkaa, jotta saisin äitiyspäivärahaa. – Anteeksi mitä!? Kivahdin joka kerta. Olin totaalisen häkeltynyt näistä kommenteista. Mielestäni ne olivat todella röyhkeitä ja loukkaavia. Seuraavaksi pieni yleissivistys: jokainen Suomessa asuva Suomen kansalainen tai sosiaaliturvaan oikeutettu henkilö saa Kelan maksaman äitiyspäivärahan. Jokainen on oikeutettu siihen minimiin, joka on reilu 400€ / kk, tähän päälle voi saada muita tukia. Äitiyspäiväraha määräytyy 2 vuoden takaisien tulojesi perusteella. Mikäli tulosi ovat nousseet vähintään 20% viimeisen puolen vuoden aikana, lasketaan äitiyspäiväraha sen perusteella. Yrittäjä voi nostaa YEL-maksuaan korkeammaksi heti, kun raskaustesti näyttää plussaa. Korkeaa YELiä pitää maksaa puoli vuotta (nykyään 12kk), jotta äitiyspäiväraha lasketaan sen mukaan. Olin ollut opiskelijatuloilla 2 vuotta sitten eli olisin saanut minimi äitiyspävärahan, mutta kun ystävällinen vakuutusmies kertoi, että nyt kannattaa nostaa YEL-maksu niin korkealle kuin pystyt sitä maksamaan, niin saat hyvät äitiyspäivärahat ja voit olla huoletta kotona sen 9 kk. Niin minä tein ja nostin YELin 50 000€ ja maksoin 650€/kk sitä maksua (tämä oli vuonna 2008). Tämän toimesta ensimmäinen korottettu 56 päivää äitiyspäiväraha oli melkein 3000€ nettona ja sen jälkeen 1850€/kk nettona. Kun päätös oli tullut menin kertomaan näille taivastelijoille, että kuule mun äitiyspäiväraha on enemmän kun sun kuukauden palkka. Että miten sä pärjäät?

Olen ylpeä itsestäni äitinä. Olen yksin selvinnyt monesta kriisistä ja siitä huolimatta onnistunut kasvatuksessa yksin. Lapsestani on kasvanut fiksu nuorimies. Minime saa 10+ matikan kokeesta, on verbaalisesti hyvin lahjakas ja kehittynyt ikäisekseen. Hän oppi puhumaan ja kävelemään alle vuoden ikäisenä.

Olisipa kiva ollut näistä saada arvostelijoita edes pieni kehu, mutta ei. Olen kiitollinen ja onnellinen kaikesta. Saan tehdä unelmatyötä, niin että voin viettää enemmän aikaa Minimen kanssa ja viedä hänet kuukauden lomalle Balille. Meillä ei herätä aikaisin aamulla kellon soittoon, eikä juosta kiireessä töihin ja kouluun. Voin tarjota lapselle turvallisen ja hyvän elämän, ja siitä olen iloinen ja koen onnistumista. En osaa leipoa pullaa, käymme ulkona syömässä, kun en jaksa laittaa ruokaa. Haaveilen sisäköstä, koska en pidä kotitöistä. Tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa ja haluan helppoa elämää. Olen sarjayrittäjä ja aion jäädä viimeistään 40 vuotiaana eläkkeelle. Jos Minime haluaa lähteä ulkomaille opiskelemaan, voin sen mahdollistaa ja lähteä vaikka mukaan.

Enemmän pitäisi kannustaa ja hyväksyä, että jokainen on ihana äiti omalla tavallaan. Ei voi arvostella muita. Enää en lotkauta korvaani arvostelulle eikä sitä enää juurikaan tule, mutta sillon vuosia sitten olin tosi herkkä kaikelle ja kun sitä negaa tuli niin paljon enemmän kuin kannustusta tai positiivista kommenttia. Itkin usein yksin peiton alla miksi en saa olla rauhassa äiti omalla tavallani, miksi kuulen jatkuvasti arvostelua ja ilkeitä kommentteja.

Haluan kannustaa jokaista olemaan äiti omalla tavalla. Haluan myös sanoa teille arvotelijoille ja pään aukojille, että suu kiinni! Kenelläkään ei ole lupaa/velovollisuutta/oikeutta mennä arvotelemaan toisen äitiyttä / ulkonäkyä. Ei yhtään mitään. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla äiti, eikä ole mitään tiettyä kriteeriä sille, miltä äidin pitää tai ei pidä näyttää. Äidillä on lupa huolehtia omasta itsestään ja ottaa ihan omaa aikaa.

MTV uutiset haastatteli minua vuonna 2019 tämän blogitekstin julkisun jälkeen. Voit lukea jutun klikkaamlla tästä.